keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Keskiviikko 17.9.

Keskiviikko valkeni pilvisenä mutta sateettomana. Aamusella mietittiin mitä tehdä, aluksi oltiin lähdössä Enontekiöön, mutta sitten auton nokka lähti kohti Yllästä. Kovin oli kohteessa uudisrakentamista ja muutenkin paikka melkoisesti turistipainotteinen. Usko oli koetuksella kun yritimme löytää Saalistusjotos-reitille (5 km, nousuakin jonkin verran). Hesburgergin tuli vastaan ennenkuin löysimme lopulta oikealle polulle. Vaikea oli ensin uskoa että löydämme luonnonrauhaa Ylläksen maisemista mutta hienohan se reitti lopulta oli :)


Kaitsu pääsi paistamaan makkaraa, njam, koirat odottivat kauniisti matkan jatkumista.



Juotavaa vettä nonstoppina keroilta.




Yllästunturin rinteillä. Näkymät oli komiat.

Ylläkseltä kun lähdettiin niin poikettiin matkalla Tunturiporossa ostoksilla. Illalla teimme paikallisella reseptillä poronkäristystä muussilla, lisäkkeenä Suskin poimimia puolukoita survoksena (puolukat mökin vierestä). Jälkkäriksi tietty leipäjuustoa lakkojen kera, maiskis ! Koirat saivat myös osuutensa kun Kaitsu osti samasta paikasta elukoille poronlihaa ja savustettuja poronluita :)

Saivonjoessa ollaan käyty joka ilta maanantaista asti kastautumassa. Myös koirat, Elsa etenkin, ovat käyneet joessa uimassa. Ilmoista sen verran että öisin on ollut pakkasta pari astetta ja päivisin lämpöä noin 6 - 10 astetta. Tähän asti ei ole satanut kertaakaan. Mökki on ollut toimiva ja paikkana erittäin hiljainen ja rauhallinen. Liikuntaa on koirat ja ohjaajat saaneet yltäkyllin. Vielä saadaan nautti pari päivää.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

On kyllä kelit suosineet teitä! Täällä etelässä on tasaisen harmaata sekä sisällä että ulkona... Ellu on muuten "tyylikkään" näköinen kuvassa kuin kuvassa, heh.

Anonyymi kirjoitti...

Juu, Elsa on oikeen paraatikunnossa ;) Uusi turkki on onneksi tulossa, tai no nythän se näyttää korvia lukuunottamatta vähän kelpieltä joten ei mun tarvikkaa sellasta hankkia ku mulla on jo, kjähhäh.

KS kirjoitti...

NIIIIN hienon näköisiä maisemia! Jääkää sinne asumaan, niin lähdetään heti ajelemaan kylään. Älkää uiko liikaa ettette harmaannu täysin.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan tautisen hienoja maisemia !
On ollut kiva seurata matkaanne tämän kautta, kiitos siitä !
Nauttikaa olosta ja ajelkaa sitten joskus varovasti takaisin valtoihin

Terkuin Riitta

Anonyymi kirjoitti...

No täytyy kyllä sanoa että viikko on mennyt pettävän äkkiä ja kyllä tänne jäisi pitemmäksikin aikaa. Mökiltä avautuva tunturimaisema on jotenkin niin oman tuntuinen... Nooh jos joku keksii millä rahalla täällä pärjää niin saa kertoa !