lauantai 13. syyskuuta 2008

Lauantai 13.9.

Lähdimme jatkamaan matkaa aamukahdeksan jälkeen. Rovaniemen Prisma tuli tutuksi ja poikkesimme kahvilla Meltauksen Valinta Evestissä, hyvät kahveet ja komiat näkymät Ounasjoelle. Nälkä yllätti Kittilän kohdalla ja kävimme evästämässä Hotelli Kittilän lounaspöydässä, kahdeksan euron hinta oli suhteessa olematon verrattuna ABC-ketjun vastaavaan pöytään ja miljööseen. Kittilästä löytyi myös valtakunnallinen alkoholinmyyntipiste jonka valikoima on tunturimatkaajille riittävä.

Sirkan turistirysän kohdalla oli meneillään jonkunsortin juoksukilpailu.. Tarpeetonta hienhakua ja teiden tukkimista.. Sirkan ja Raattaman välinen siirtymä on valittavissa valtatien ja kantatien väliltä. Kokeilimme Ounasjokea myötäilevää uraa, joka osoittautui kuoppaiseksi soratieksi. Raattaman ydinkeskustaan saavuimme kolmen jälkeen. Paikallinen kyläkauppias myi perustarpeet ja kalastusluvat.

Jännityksellä odotimme saapumista majapaikkaamme, oliko netin kuvat totuudenmukaisia.. kyllä ! Mökki ympäristöineen vaikuttaa nappivalinnalta. Olemme tutustuneet reviirimme noin kahdensadan metrin kehällä. Sää on ollut uskomattoman loistava; auringonpaistetta, lämpöä eikä suuremmin itikoita. Kaitsu kävi iltasella Saivojärvellä joka on kirkasvetinen ja matala. Järveltä laskeva Saivojoki on kapea ja kimurantti. Huomenna ehkä uskaltaudumme kauemmaksi.

Tie mökille ja tunturit



Koiruudet ottavat ensituntumaa lapin maastoihin




^ Näkymä mökin pihalta, joki, järvi ja tunturit



^ Mökki

^ Elsa laiturilla



Koirat rentoutuvat mökin rauhassa



2 kommenttia:

KS kirjoitti...

Komioita maisemia. Joko Jalla on ruvennut paimentamaan?

Anonyymi kirjoitti...

Poroja ei ole mökin nurkilla vielä näkynyt, mutta useita Kuukkeleita kylläkin. Poromiehet kun katsovat kieroon irtilaskettuja etelän nelijalkaisia, joten on parempi pitää poropoika kiinni ;)